27.8.2007

Valoilmiöitä taivaalla

Syksy taitaa olla tulossa. Sen huomasi viimeistään tänä iltana, tai no yönä kun kävimme Mörkön kanssa pihalla. Ilma on jo kovin viileä, ilman käsineitä sormiparat varmaan jäätyisivät. Taivaalla sen sijaan näkyi kaikenlaista mielenkiintoista tähtien lisäksi.
Iiiso oranssinkeltainen kuu ihmetteli taivaanrannassa, vähän pilviharsoa taisi olla päällä. Aika pelottava ilmiö. Mutta sitäkin hienommat olivat revontulet, heittäytyivät ihan juoksentelemaan pitkin taivasta. Jopa vähän punaista väriä näkyi vihreän seassa. Aika hienoa elokuussa tapahtuvaksi.
Vaikka pianhan se syyskuuksi vaihtuu.
Hevoset haetaan laitumelta viikon päästä, ihan mukava päästä taas tallihommiin. Palailemmapa niihin kuitenkin sitten myöhemmin.

22.8.2007

Kokeiluja..?

Löysin ihan sattumalta tällaisen sydeemin, pakkohan se oli kokeilla millainen mahtaapi olla. Eikä lainkaan pahempi, sanoisin. Säädöt vielä vähän hukassa, mutta se ei ole lainkaan uutta. Jospa se tästä taas lähtisi kulkemaan johonkin suuntaan.

Kuulumisia sitten. Jotain sellaisia ainakin.
Käväisin visiitillä Oulussa jokunen viikko sitten, osui oikein mukavat ilmat juuri parahiksi. Lämmintä enemmän kuin laki sallii ja onnistuin polttamaan nahkaakin pitkästä aikaa. Reissuun täytyy siis olla tyytyväinen. Pääsin myös lopulta ja viimein katsomaan Oulun Pokaali- ratsastuskisoja, minne myös sattui ihan mukavat kelit. Ei tullut vettä niskaan.

Tulevaisuudennäkymissäkin on pitkästä aikaa tapahtunut pieni notkahdus toivottavasti parempaan suuntaan, taitanen 'joutua' tai päästä käymään vähän lukioa. Päivittämässä jokseenkin vanhentunutta yleissivistystä ja kenties myöhemmin jatkaa koulunkäyntiä, tosin muualla kuin lukiossa. Saa nähdä mitä päättäjät sitten loppupelissä sanovat näistä systeemeistä.

Eipäs tälläerää muuta, eläinkatras kasvoi kahdella uudella punaisella noitamonnilla. Tosi tyylikkäitä eläjiä ovatkin. Pitäisi alkaa nimeämään noita fisuja, ovat aika persoonallisia nekin mokomat.