13.3.2008

Kevättä pukkaa..?

Ainakin hevoselta alkaa olla karva vähän irtoamassa, se on varma kevään merkki. Lisäksi ensimmäiset lauhat kelit sitten tammikuun pukkasivat myös päälle. Tuntui vähän hirvittävältä niiden edellisviikon 25-30 pakkasasteiden jälkeen. Nyt alkaa taas vähän pakastua, onneksi. Vesi- ja räntäsateet ovat todella masentavia.

Viime viikolla oli tosiaan kaikkea muuta kuin vesikelejä, ihan mahtavia säitä piteli pitkään. Innostuin käymään jopa hiihtämässä taasen. Koiran valjaat kävivät pieniksi viime talvena, jotenka tässä uusia odotellessa täytyi vähän improvisoida ja kehitellä jonkinmoiset tee-se-itse kyhäelmät. Jospa ne ihan oikeatkin kolahtaisivat joku päivä postiluukusta.

Heppa öömh sitten. Se on ihan ok haahuillut tuolla metsikössä ja pellolla, tosin tänään oli semmoisen paniikkipäivä taas vaihteeksi. Kamala hiihtäjä meni ohi, eikä edes kovin vierestä.. Tienposkeen oli myös ilmestynyt puukasa. Se oli aika kamala ilmestys. Hyvä ettei purassut. Sitten pitikin puhista ja kyylätä joka paikkaa. Laukkapätkällä teki yhden totalystopin, onneksi en lentänyt vanhanaikaisesti kaulan yli tantereeseen. Koitti se toistakin samanmoista, mutta ei onnistunut yhtä hyvin kuin se ensimmäinen. Hoh. Kaikkea niiden kanssa joutuukin saikkaamaan. Onneksi päästiin ehjin nahoin takaisin. Hangen päälle on tulossa ikävä kova kuori, saa nähdä kauanko pystyy siellä menemään.

Itselle hanget olisivat kiva juttu, pääsisi hiihtelemään joka paikkaan ja suolle etupäässä. Toivomma että moisia tulee, vaikka sitten kopottelu onkin vähän ikävää.

Kuvankin sain napattua niskuroivalla kameralla, Möykkis silmäilee lintutornista alamaailmoihin. Vähän jännitti alasmeno.

Ei kommentteja: