25.5.2009

Ihmisten ilmoilla

'Pitkästä' aikaa tuli jalkauduttua taas postilaatikkoa kauemmas. Kemissä järjestettiin Suomen suurimmat sarjakuvafestarit ja siinä ohessa pohjoisin con, Kitacon nimeltään. Suunnattiin sinne Jeran kanssa ihmettelemään omalaatuisen näköisiä immeisiä, joita risteili putiikissa varmaan enemmän kuin meitä ns. normaaleissa tamineissa esiintyneitä. Harmi kyllä, emme mahtuneet seuraamaan cosplaykilpailua, mutta session jälkeen kisan osanottajia juoksenteli ympäriinsä. Cosplayaajathan koittavat pukeutua mahdollisimman tunnistettavasti ja 'hienosti' valitsemansa anime- tai mangahahmon lookin mukaisesti. Myös muuten vain japsihenkisesti viritettyjä asukokonaisuuksia näkyi paljon.

Kuuntelimme myös pari Johanna Koljosen luentoa, joka on käsikirjoittanut mangan Oblivion High, sekä seurasimme erään toisen tädin esitystä, joka kertoili kimonoista ja näytti miten sellainen kokonaisuus tulisi pukea päälle. Jera suostui lahjonnalla ja uhkailulla piirtämään minulle kuvan josta tehtiin pinssi, joten jäi pienoinen muistokin siitä reissusta. Ostin myös kivan avaimenperän niin itselle kuin koirahoitajallekin kotipuoleen.

Reilussa viikonlopussa myös täällä pohjoisen perukoilla on alkanut vihertää ja lehdetkin on jo puissa. Saa nähdä milloin tuomet alkavat kukkia, ehkä pian jos on tarpeeksi lämmintä. Minulla on enää pari päivää työharjoittelua ja sitten on ohi. Aika hurjaa. Pieniä kesäduunisia on onneksi löytynyt, enemmänkin olisi toki kelvannut, mutta näillä mennään ja kahtotaan mihin se riittää.

Ei kommentteja: