Nonnii. Nyt on selvitty ensimmäisestä, jopa kaksi päivää pitkästä kouluviikosta. Ihan kiva tuollainen pehmeähkö lasku takaisin arjen harmaisiin. Matka etelään sujui ihan mukavasti, Jera lähti kuskaamaan koko porukkaa halki Suomen. Tällä kertaa mukaan liittyi myös uusi 'perheenjäsen', kun pitkänpuoleisen harkinnan jälkeen jätin itselleni meidän Iitakissan pentueesta yhden pennun. Se ei ollut pitkästä matkasta kauhean innoissaan, toisin kuin Möykkis, joka istuisi siellä takapenkillä vaikka Timbuktuun.
Kämppäkin oli vielä pystyssä ja niin ihmiset kuin muut otuksetkin pääsivät asettumaan taloksi. Jera jäi pariksi päivää kylästelemään ja pelattiinkin sitten pitkästä aikaa kunnon sessiot Ragnarokkia. Se meinasi kyllä jäädä vanhemman tietsikan takia ihan puolitiehen, kun ei suostunut peliä pyörittämään. Jonkinmoisen säätösession jälkeen ongelmanpoikasista kuitenkin päästiin.
Kouluunkin oli ihan kiva palata, nähdä taas kavereita ja vaihtaa kuulumisia. Tänä vuonna alkavat varsinaiset kirjastopuolen opinnot ja aineet, eli päästään ikään kuin asiaan. Luokkakin on jokseenkin pienentynyt, siellä taitaa olla muistaakseni 6 tyyppiä. Viime vuonnahan oli alussa melkein 30, vaikka se siitä vähän loppua kohti kutistuikin. Työharjoitteluita onkin tälle vuodelle 16 viikkoa, eli jo lokakuun lopussa suunnataan taas käytännön hommiin koko loppuvuodeksi.
Lämpimät kelit on jatkuneet edelleen, niiden takia mekin ajettiin tännetulomatka yötä vasten. Muuten oltais kyllä nuupahdettu välille. Toivotaan vain kuivaa syksyä, ettei nyt jatkuvasti sataisi. Kivoja ilmoja voi sitten riittää hieman pidemmällekin..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti