Olisikohan taas aika kuulumisia kertoilla. Harjoittelukin on ehtinyt jo puoleen, aika hienoa. Aika on huristellut tuttuun tapaansa aika nopeasti. Olen ehtinyt tutustua aika moneen kirjastoon ja kirjastoautoonkin näiden viikkojen aikana. Pari ekaa viikkoa meni ihan tuolla pääkirjastolla, sitten ikäänkuin jalkauduin maakuntaan katsastamaan miten homma toimii noissa pienemmissä sivukirjastoissa. Siellä saikin tehdä kaikenlaisia hommia. Olin myös jokusen päivän pääkirjaston lappiosastolla, missä pääsi tutustumaan hyvin paikallishistoriaan ja koko Lapin alueen ominaispiirteisiin kirjastotyössä. Pengoin lisäksi varastosta jokseenkin wanhoja kirjoja ja pääsin kurkkaamaan ns. harvinaisten ja hyvin wanhojen kirjojen kaappiin. Se olikin aika hieno kokemus, vanhimmat oopukset olivat useamman sadan vuoden ikäisiä.
Männä viikolla ehdin käväistä myös koululla, kun siellä oli lähipäivät just kivasti kesken harjoittelun. No, oli kiva nähdä kavereita ja omaa kämppääkin, mikä oli edelleen tukevasti pystyssä. Kävimme oman luokan ja toisen ryhmän kanssa myös Tampereella tutustumassa Nuorisokirjallisuuden instituuttiin sekä pääkirjasto Metson alakerrassa olevaan Muumimaailmaan, missä oli mahtavia enemmän ja vähemmän pienoismalleja muumeista ja niiden tempauksista. Seinillä oli Tove Janssonin alkuperäispiirroksia ja jokunen maalaus, olisi vain toivonut enemmän aikaa penkoa sitäkin paikkaa, nyt piti juosta se ympäri hieman kiireessä. Viimeinen tutustumispaikka oli museo Vapriikki, missä ihmettelimme kuvatallennus- ja säilömistekniikoita. Myös tuonne olisi toivonut lisää aikaa, ihan perus museonkin puoli olisi ollut kiva nähdä.
Paljon siis juoksentelua ihan ympäri Suomen muutamassa päivässä. Reissu oli hieman raskas matkustamisineen, mutta muuten oikein antoisa. Nyt on vielä toiset neljä viikkoa harjoittelua ennen joululoman alkua. Eiköhän sekin hurahda tässä reippaasti kun vauhtiin on päästy.
Mörkö on ollut täällä majapaikassa ja välillä matkustanut pohjoisempaan hoitoon. Kovasti on koitettu bongailla muuita koiria ohitusharjoitusten merkeissä, mikä ei täällä ole onneksi suurikaan ongelma. Eräs aamu tehtiin lähempää tuttavuutta yhden labbiksen kanssa, kun tulivat omistajineen lenkillä vastaan. Saivat vähän juoksennella irtikin mettäpalasessa, vaikka labbis taisi olla enemmän kiinnostunut pallostaan kuin Möykkiksestä.. Kissalla kävi mummonsa kylästelemässä, aluksi olikin kova ihmetys päällä, mutta kyllä ne välit siitä pikkuhiljaa paranivat. Vaikka ei Tiina kyllä kauheasti halunnut sen kanssa leikkiä, sähisteli vain.
Siinäpäs uusimpia häppeninkejä, saa nähdä mitä seuraavaksi. Joulutunnelmointeja varmaankin, se aikakin kun taas vääjäämättä lähestyy.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti