1.3.2010

Lennossa

Jaahas. Taas aika kerätä hieman kokemuspisteitä kasaan. Paljon onkin taas ehtinyt tapahtua sitten viimeisen kirjoituksen jälkeen. Koulussa istuminen loppui tältä erää ja edessä on viimeinen vajaat 3kk kestävä työharjoittelu. Toukokuun lopussa pitäisi saada paprut kouraan. Aika hienoa kyllä.

Muuttokin saatiin hoidettua jonkinmoisista logistiikka- ja informaatio-ongelmanpoikasista huolimatta hyvin. Oli hieman säälikin jättää oma kämppä sinne oleilemaan ja matkustella kimpsujen ja kampsujen kanssa takaisin pohjoiseen. Koira oli mielissään, kun sai taas istua autossa jonkun 9-10 tuntia. Itse istuin vielä enemmän, sillä käväisin vaan mutkan päätepisteessä Rovaniemellä ja jatkoin samantien matkaa takaisin Ouluun. Tuli vuorokauden aikana taitettua matkaa melkein 1000 kilsaa. Hullua hommaa. Alkoi hieman painaa jaloissa muuttohärdelli ja 24 tunnin valvominen.

Ylimääräinen matkustus oli kuitenkin sen arvoista, suunnattiin seuraavana iltana Jeran kans Teatrialle Sonata Arctican keikalle. Oli kyllä hieno reissu, ei voi muuta sanoa. Täytyy käydä myös uudemman kerran jos vainkaan mahdollisuus tulee. Muutaman tunnin yöunien jälkeen muutettiin taas, tällä kertaa kantoapuna serkulle. Illalla vielä elokuviin katsomaan Sherlock Holmes, ettei vainkaan jäisi liikaa luppoaikaa. Illalla kyllä kaatui jo puolihorroksessa sängyn pohjalle, tai ehkä paremminkin yöllä.

Ja seuraavana päivänä sitten matkustelin taas takaisin Rovaniemelle ja melkolailla lennosta jatkettiin Möykkiksen kanssa matkaa vielä pohjoisemmas tervehtimään tuttavia pariksi päivää. Hiihtolomakin alkoi, onneksi. Jos viimein ehtisi hieman nukkuakin. Se kun on jäänyt viime aikoina jokseenkin vähiin. Miljoona koulujuttua saatu tehtyä, päättötyökin aika hyvässä vaiheessa jne. Että eiköhän se tästä taas.

Ehkäpä uudet tuulet kohtapuolin taas alkavat puhallella, kun koulu keväällä loppuu ja aletaan taas katsella uutta osoitetta sun muuta aktiviteettia. Aika aikaa kutakin, voisi tässä paikkaa sanoa. Edellinen jää taakse, uutta odotellessa.

Ei kommentteja: