20.9.2008

Niitä näitä

Taas aikaa vierähtänyt kiitettävästi edellisistä. Mutta niinhän sitä aina. Syksy on saapunut myös tänne, puut ja puskat on oikein värikkäinä. Kuulemma Lapissakin on hieno ruska, harmi vain kun se taitaa jäädä tänä vuonna näkemättä.

Mutta koulu tosiaan alkoi jo kolme viikkoa sitten. Aikas kivasti on menny, viimeisinkin viikko jokseenkin vauhdilla. Vielä kolme, niin on syysloma. Ei kyllä uskoisi. Kaikenlaisia juttuja siellä on opiskeltu, esim. wordin käyttöä ja 10-sormijärjestelmällä kirjaamista. Sitten ylipäätään atk-juttuja ja markkinointeja ja asiakaspalveluita. Ens viikolla alkaa uus jakso ja uusia aineita. Saa nähdä millaisia sitte ne mahtavat olla.

Myös Möykkis on koulussa, olemma käyneet nyt jokusen kerran paikallisen koirakerhon toko-kurssilla. Sekin on edistynyt mukavasti, kunhan ehtisimme vain reenailla enemmän.. Kalajärvelläkin on käyty välillä juoksentelemassa. Parin viikon päästä olisi tiedossa pienoinen juna-linja-autoreissu, nähtäväksi jää miten siitä selviydymme. Huh.

Hepan kanssa on ollut vähän vastoinkäymisiä. Se sai imusuonen tulehduksen jalkaansa ja viikon lääkekuurin. Ihan kokonaan koipi ei ole vielä laskeutunut, toivottavasti ei nyt jää mitään pysyvää ongelmaa.. Ratsastukset on jääny puolitiehen varmaan viimeiset 3 viikkoa, kovilla teillä kun ei pidemmän päälle kengättömänä ja vajaakenkäisenä pääse. Taitaa meillä jäädä sänkipeltokokeilut tältä syksyltä väliin. Vähän harmi. Mutta pääasia että jalka tervehtyisi.

Luvassa siis vähän matkustelua ja koulunkäyntiä. Aamut on vähän hankalia herätä, mutta ehkä se siitä. Parina yönä ollut jokunen aste jopa pakkasta ja voi jees kuinka kylmältä se muka tuntuu aamutuimaan koiraa ulkoiluttaessa ja sitten fillaroidessa pysäkille. Hoh.
Mitenhän sitä taas talven selviää.

Ei kommentteja: