Kevättä tuntuu ainakin tänään olevan ilmassa. Eilen kyllä melkolailla kaikkea muuta, mutta niinhän ne vähän tähän aikaan vuodesta pukkaa olemaan. Pihat on menneet aika loskaisiksi, ei oikein voi potkuroida enää. Nyt vain odottelemaan hankia, että pääsisi hiihtelemään kunnolla. Viime viikkoina ilmat on kyllä pääosin olleet kuin morsmaikku, aurinkoa tullut oikein olan takaa. Tänään jopa plussalla mittari, aiemmin on pysynyt vain pakkasella.
Suuntasimme torstaina päästäisvierailulle Kuusamon perukoille ja sukuloimaan siinä samalla. Päästiin myös mun pikkusiskon kanssa kokeilemaan vihdoin ja viimein sitä pilkkimistä, mutta ei syönyt kala ollenkaan. Yhdesti haukkasi koukusta, mutta sinne se rapakkoon jäi. Surkeaa kyllä. Keli oli aika kylmä ja järvellä tuuli kivasti, ehkei kalat tykänneet moisesta. Jopa kamera oli mukana valmiina ikuistamaan saaliin, mutta aika puolitiehen sekin sitten jäi. Muuten oli kyllä ihan mukava visiitti, pari yötä siellä viihdyttiin.
Työhommelitkin on menneet mukavasti, kolme viikkoa jo takana sitäkin. Päivät menee kyllä nopeasti. Mörkön kanssa ollaan hiihdelty suolla jonkin verran ja täytyy sanoa että se hiihtovyö joustonaruineen on kyllä mahtava keksintö. Ainakin jos vertaa meidän aikaisempiin tee-se-itse virityksiin. Ei kannata moinen, kyllä oikea vyö on paljon parempi ja ennen kaikkea selkäystävällisempi. Jospa hiihtokelejä nyt vielä riittäisi jonkin aikaa ja tulisi kunnon hanget. Myös pilkkihommia meinataan kokeilla omiksemme uudemman kerran, kun nyt hyvä perehdytys siihenkin lajiin saatiin. Toivotaan että muutama sintti edes tulisi.
Sellaisia päästäiskuulumisia tällä haavaa, koitin kovasti kasvattaa kirjastossakin raeruohoa, mutta hieman kitukasvuiselta se näytti vielä torstaina kun lähdettiin pyhien viettoon. Ehkä pitäisi aloittaa sen viljely sitten vielä aiemmin kuin nyt, vaikka viikon kasvustoa uskollisesti kastelin ja sumuttelin monta kertaa päivässä. Oivoi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti