Nonni. Nyt on asusteltu uudessa paikassa pian viikko. Tänään oli ensimmäinen sadepäivä, että aika hyvin on mennyt. Paljon on koiran kanssa käppäilty ympäriinsä, vasta eilen tuli ihan ensimmäinen koira vastaan, jolle piti hieman öristellä.. Argh.
Tänään Möykkis sitten pääsikin mukaan tallille, ihmettelemään kaikkea ja ennen kaikkea tapaamaan hieman itseään isompaa koiruutta. Neo ei juuri liiemmin tuosta perustanut, kovasti kuitenkin uusi tapaus kiinnosti. Alussa Möykkiksen piti vähän möykätä nimensä mukaisesti, mutta pikkuhiljaa sujui jo oikein mallikkaasti. Myös keppejä löytyi, joten kaikki oli niidenkin suhteen hyvin. Ennen kaikkea pääsi autoon, se oli mieleistä kuten aina.
Kävin myös tutustumassa kouluympäristöön, mutta minut nakattiinkin sellaiseen ryhmään joka aloittaa aherruksensa vasta 1.9.. No, ei se mitään, saapahan 'rauhassa' toipua tästä muuttorytäkästä. Osasin myös ihmeen hyvin suunnistaa tuolla kaupungissa muutamiin putiikkeihin, vaikka pari kertaa vain aiemmin pikaiseltaan käväissyt. Pitänee mennä joku päivä uudelleen, josko löytäisi vielä niitä paikkoja joihin en vielä ehtinyt.
Immeiset on olleet oikein mukavia, vastaanotto ylipäätään. Ehkä tässä jollain tapaa räpiköidään etiäpäin. Ajattelin tukea Kiinan Olympialaisia asustelemalla Kiinalaistyylisesti lattialla jokusen viikon. Nyt on yksi takana. Täytyy sanoa että tämä on fyysisesti aika kuluttavaa.. Ei taitaisi minusta tulla Kiinalaiseläjää ainakaan lattialla oleilemisen suhteen, hoh. Pitää toivoa muuttokuorman saapuvan pikkuhiljaa sieltä pohjoisen perukoilta..
Nojuu, semmoista tälläerää. Huomenna pitäisi olla täällä isot, ainakin melko isot markkinat. Toivottavasti ei sada. Viikonloppuna olisi myös tarkoitus kavuta hepan selkään, saa nähdä mitä siitäkin sitten tulee..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti